Kirjoittajan arkistot:admin

Savusaunaluento 11.06.2016

Savusaunaluento Mäntyharjun kanalaisopistolla 11.6.2016 klo 11:30 – 14:00. Luennon jälkeen mahdolisuus tutustua ko.savusaunaan paikan päällä. Luennolle on vapaa pääsy. Kannataa kuitenkin ilmoittautua koska henkilömäärä on rajoitettu.

Ilmoittaudu tästä

 

Lausuntoja kirjasta

Sain savusaunakirjasi lopulta luettua. Hienoa työtä. Erinomaisesti kirjoitettu ja valtava määrä tietoa. Onnitteluni! Jahka joskus pääsen savusaunaa rakentamaan niin hyökkään kimppuusi sadoin kysymyksin.

Markku Tuominen

 

”Tätä kirjaa on odotettu. Vihdoinkin kansiin on saatu nykyaikaisen savusaunan perusratkaisut ja niistä palovaarallisista kivikasoista voidaan jo luopua. Telkkisen kirja edistää uuden savusaunakulttuurin yleistymistä Suomessa. Kun osankin kirjan ideoista toteuttaa, niin saadaan parempia ja paloturvallisempia savusaunoja.”

Seppo Leskinen, Räppänämestari
Kansainvälinen Savusaunaklubi Ry

 

”Ensimmäinen lukemani kirja sitten Kalle Päätalon Ihmisiä telineillä, jossa rakentamisesta kerrotaan niin, että tavallinen lukija ymmärtää miten savusauna rakennetaan ja miksi juuri niin. Kirjan runsas kuvitus ja helppotajuinen teksti saa lukijan tuntemaan itsensä osaksi rakentajaporukkaa. Telkkinen on saanut vangittua tunnelman, joka on lähes yhtä mystinen kuin itse savusaunakin. Mieleni tekee savusaunaa…”

 Eero Parviainen

 

”Juha Telkkinen on tarkoin perehtynyt savusaunan rakentamiseen monien eri lähteiden kautta ja kehittänyt paljon ideoita ja parannuksia perinteiseen savusaunarakentamiseen. Kirjassa edetään rakentamisessa yksityiskohtaisesti ja kansantajuisesti lupa-asioista, suunnittelusta ja materiaalien hankinnoista valmiin saunan lämmittämiseen ja löylyihin saakka. Mielenkiintoisena ja tarpeellisena lisänä kirjassa ovat mm. sanasto ja teesit, jotka varmasti ennaltaehkäisevät virheitä savusaunan rakentamisessa. Valitut ratkaisut eri rakennusvaiheissa ovat hyvin perustellut ja kuvin sekä kuvatekstein esitetyt. Nämä innovaatiot tulevat varmasti tuottamaan nautinnollisempia ja puhtaampia löylyjä sekä paloturvallisempia eli pitkäikäisempiä saunoja. Suosittelen teosta oppikirjaksi alan kursseille, ammattilaisille sekä harrastajille; tämän kirjan avulla ei tarvitse opetella savusaunan rakentamista kantapään kautta.”

Jyri Rinne, opettaja
Savusaunan suunnittelija ja veistäjä, lukuisat erilaiset löylyt kokenut

 

Ihmiset haaveilevat läpi elämänsä erilaisista asioista. Telkkiset toteuttivat haaveensa rakentamalla savusaunan. Sain kutsun saunomaan heidän savusaunaansa. Kutsun otin vastaa korkein odotuksin koska olinhan kuullut kyseisen saunan rakentamisen vaiheista useaan kertaan. Odotukset eivät pettäneet, savusauna oli jo ulkoisesti kiehtova. Isännän esitellessä saunan rakennustekniikkaa ja lämmityksen saloja sekä niksejä oli tullut löylyjen aika. Uuden koivuvihdan kanssa nautittu lämmin, tasainen ja ilmava löyly oli kuin ”paratiisin kutsu” pois arkisesta aherruksesta. Vaikka oltiinkin savusaunassa, niin nokeentuminen oli yllättävän vähäistä. Tästä savusaunasta tehty kirja on esitys hyvästä suunnittelusta ja toteutuksesta sekä yksityiskohtaisesta kerronnasta miten tänä päivänä voidaan toteuttaa vanhoja perinteitä soveltaen hyvä ja paloturvallinen savusauna.

Jouko Röpelinen
Rakennusmestari

Savusauna kirjasta

Uutuuskirja nykyaikaisesta savusaunasta. Kirjan teeseillä savusaunojen löylyt paranevat ja paloturvallisuus lisääntyy. Kirja perustuu vuoden 2013 Suomen parhaan savusaunan toteutukseen.

Faktat kirjasta

Kovakantinen, kooltaan 230 x 180, 95 sivua, 180 laadukasta valokuvaa. Tekstit ja kuvat sisältävät selostukset mikä on tärkeää ja miksi.

Kirjan kirjoittajasta

Kirjan kirjoittaja on vuonna 1976 valmistunut rakennusmestari Juha Telkkinen. Hän on suunnitellut vuoden 2013 voittajasaunan ja osallistunut sen jokaiseen rakennusvaiheeseen sekä ottanut niistä valokuvat. Telkkisellä on pitkä kokemus rakentamisen eri tehtävistä ja hän toiminut myös urakoitsijana.

Kirjan sisällöstä

Kirjaan on koottu keskeisimmät teesit savusaunan suunnittelusta ja rakentamisesta, jotka on visualisoitu runsaalla kuvituksella ja täsmennetty selostuksilla. Voittajasaunan rakentaminen käydään läpi vaihe vaiheelta perustuksesta harjalle. Samalla annetaan ohjeita ja vinkkejä hyvän sekä paloturvallisen savusaunan rakentamiseksi. Asiat esitetään selkeästi ja tärkeät seikat nostetaan esiin sekä vastataan kysymykseen miksi näin tehdään. Lopuksi käydään läpi myös kiukaan lämmittäminen eikä saunomistakaan ole unohdettu.

”Tätä kirjaa on odotettu. Vihdoinkin yksiin kansiin on saatu nykyaikaisen savusaunan perusratkaisut ja niistä palovaarallisista kivikasoista voidaan luopua. Telkkisen kirja edistää uuden savusaunakulttuurin lisääntymistä Suomessa. Kun osankin kirjan ideoista toteuttaa, niin saadaan parempia ja paloturvallisia savusaunoja”. Seppo Leskinen, Räppänämestari, Kansainvälinen Savusaunaklubi Ry

Kirja sopii niin ammattilaisille kuin amatööreillekin, jotka haaveilevat savusaunasta. Kirja on kirjoitettu selkeällä kielellä, jotta rakentamisesta tietämätönkin ymmärtää mistä on kyse ja voi ohjata oman saunansa suunnittelua ja rakentamista. Kirjasta löytyy vinkkejä myös kirvesmiehille, muurareille, insinööreille ja arkkitehdeille. Kirja kuuluu myös jokaisen rakennustarkastajan ja rakennusalan opettajan käsikirjaksi savusaunoista.